— En ymmärrä mitä tarkoitat, sanoi hän, ja yritti hymyillä. — Miksi minä en uskaltaisi tulla? Mitä sitten on tapahtunut?
— Sen saat nähdä.
Skogseln viittasi pojan luokseen ja astui ripein askelin kassaholviin,
Asbjörn Krag seurasi heitä.
— Katsohan tänne, sanoi laivanvarustaja, osoittaen paikkaa, missä lipas oli ollut. — Täällä on ollut yöllä varkaita ja lipas on viety.
Asbjörn Krag seisoi aivan pojan vieressä ja hän kuuli aivan selvästi hänen heikon kuiskauksensa. Nuori mies huokasi helpotuksesta:
— Ah, jumalan kiitos, mutisi hän.
Salapoliisi tarkasti häntä kasvoihin ja huomasi, miten niissä oli tapahtunut selvä muutos. Siitä saakka, kuin poika oli tullut isänsä huoneeseen, oli koko hänen ulkomuotonsa ollut todisteena tuskasta ja syyllisyydentunteesta. Nyt olivat hänen kasvonsa kokonaan kirkastuneet. Niin, nuori mies hymyilikin, ja hänen olemuksensa osoitti huomattavampaa varmuutta. Asbjörn Krag oli aivan ymmällä. Mikä saattoi olla syynä huomattavaan ja äkkinäiseen muutokseen ja mistä saattoi johtua tuo helpotuksen tunne, mikä hänessä ilmeni.
Salapoliisi kääntyi pojan puoleen.
— Tämä varkaus on tapahtunut kovin salaperäisesti. Lukot eivät osoita minkäänlaisia väkivallanmerkkejä. Kaikki ovet ovat kaikesta päättäen avatut avaimilla, jotka ovat täydellisesti sopineet lukkoihin.
— Vääriä avaimia? kysyi poika.