Tultuaan hotellista soitti Asbjörn Krag ensi työkseen laivanvarustajalle, kertoakseen hänelle, mitä oli saanut tietää.
Vanhan miehen äänestä saattoi helposti huomata, miten iloiseksi hän oli tullut Asbjörn Kragin ilmoituksesta. Salapoliisista tuntui aivan kuin hän näkisi, miten laivanvarustajan kasvot loistivat ilosta.
Asbjörn Krag kulki ajatuksiinsa vaipuneena pitkin katuja. Hän oli nyt aivan varma siitä, ettei poika itse ollut murtoa tehnyt, mutta todistamatta oli, tiesikö poika mitään varkaista ja oliko hän heitä auttanut. Nuoren Skogselnin täytyi asiassa olla mukana, sillä varas oli käyttänyt oikeita avaimia ja tuntenut huoneiston. Krag päätti nopeasti ottaa hänestä lähemmin selvää.
Krag alkoi kävellä nopeammin. Kello oli puoli 12, ja hän päätti matkustaa Mossiin koettaakseen saada lähemmän selvyyden miehestä, joka oli sähkösanomat saanut ja pojan yöllisestä käynnistä siellä. Mutta ensiksi hänen täytyi sittenkin saada enemmän tietoja kreivistä.
Kymmenen minuutin kuluttua tiesi hän Nelsonin olevan huoneessaan kirjeitä kirjoittamassa. Hän oli ollut kotona koko päivän ja syönyt aamiaista ruokasalissa. Hän oli ollut aivan yksin eikä kukaan ollut käynyt hänen luonaan. Krag kysyi, oliko amerikkalainen käynyt yöllä ulkona, mutta eteisvartija ei tietänyt siihen varmasti vastata. Kukaan muukaan hotellin henkilökunnasta ei voinut antaa lähempiä selityksiä asiassa ja se eteisvartija, joka oli ollut yövuorossa ei sattunut olemaan nyt hotellissa.
Asbjörn Krag tapasi erään hyvän ystävänsä etsivästä osastosta, joka otti pitääkseen silmällä kreiviä hänen ollessaan matkoilla. Selvitettyään hänelle tapahtumain kulun, otti hän auton ja ajoi asemalle, hypäten viime tingassa etelään menevän junan toisen luokan osastoon.
Kaksi tuntia myöhemmin poistui hän junasta Mossin asemalla ja meni
Arnesenin hotelliin.
Vanhan talon matoilla peitetyssä käytävässä kohtasi hän palvelustytön, pysähdytti hänet ja kysyi:
— Onko herra Goete kotona?
Nuori tyttö purskahti raikuvaan nauruun: