Tytön poissaollessa tutki Krag huoneen hyvin tarkoin. Hän tarkasti pöydällä olevan imupaperin, paperikorin ja uunin löytämättä pienintäkään paperipalasta, jolla olisi ollut mitään merkitystä. Imupaperi oli aivan käyttämätön. Näytti siltä kuin mies ei olisi käyttänyt laisinkaan mustetta ja kynää, sillä kun Krag yritti aukaista mustepulloa, oli tulppa kuivunut lujasti kiinni ja vaikeasti avattavissa. Paperikorissa ei ollut muuta kuin rikkirevitty sähkösanoma, jonka salapoliisi oli ollut edellisenä päivänä tilaisuudessa lukemaan. Huoneessa ei löytynyt kerrassaan mitään, joka olisi jollakin tavalla auttanut häntä eteenpäin tutkimuksissaan päästä toteamaan, kuka tuo mies ihmeellisine nimineen todellisuudessa oli.
Kun tyttö tuli matkustajakirjoineen, kysyi hän:
— Mitä herra Goete teki täällä ollessaan?
— Oh, hän söi, makasi ja luki saksalaisia kirjoja ja tupakoi.
— Eikö hän kirjoittanut mitään kirjeitä tai muuta sellaista?
— Ei, hän ei koskenut musteeseen eikä kynään. Yhden ainoan sähkösanoman hän kirjoitti ja senkin lyijykynällä käskien minun lähettämään sen.
— Muistatteko ehkä kenelle se oli osoitettu ja mitä siinä seisoi?
— Muistan ainoastaan sen olleen osoitetun jollekin henkilölle, joka asui hotelli Skandinaviassa ja siinä seisoi: Mitenkä menee tai jotain sinnepäin.
Salapoliisi luuli varmasti käsittävänsä, mikä tarkoitus tällä kaikella oli ollut. Siinä ei voinut olla kysymyksessä mikään rikos, sillä molemmatkin sekä tämä mies että nuori Skogseln olisivat siinä suhteessa olleet aivan liian vaarattomia. Jos heidän salaperäisen esiintymisensä takana olisi ollut jotain laitonta ja rikoksellista, olisivat he varmasti itse toimittaneet sähkösanomansa lähetetyiksi, eikä n:o 6:n vieras olisi rohjennut kirjoittaa matkustajakirjaan hullutellessaan näin huomiota herättävää nimeä.
Krag avasi kirjan ja selaili sitä, kunnes löysi sen sivun, mille vieras oli kirjoittanut nimensä. Se oli kirjoitettu kolmelle riville lyijykynällä.