Bengt aikoi vetää peitteen syrjään, mutta Krag esti hänet.
"Malttakaahan, annetaan hänen olla rauhassa."
Bengt katseli häntä pilkallisesti ja vastasi:
"Sopiiko tämä tilaisuus mielestänne leikinlaskuun?"
"Sopikoon tai ei, ensinnä täytyy lääkärin kuitenkin toimittaa ruumiintarkastus, sillä vainaja on ampunut itsensä."
"Ampunut itsensä!" huudahti Bengt. "Se ei voi olla mahdollista. Minun ymmärtääkseni on hän kuollut halvaukseen."
"Niin minäkin luulin", sanoi Asbjörn Krag vetäen peitteen pois ja jättäen kuolleen kasvot paljastamatta.
Vanha Åkerholm oli puettu arkipukuun. Hän makasi selällään. Oikeassa kädessä oli hänellä sama pistooli, jolla hän aikaisemmin illalla oli ampunut ja jota hän vieläkin kouristuksen tapaisesti lujasti piteli. Vainajan takissa näkyi selvästi kuulan reikä.
"Suoraan sydämeen", kuiskasi tohtori. "Vanhus kyllä tiesi, minne oli tähdättävä."
Bengt lähestyi kuollutta ja sanoi kumartuen sen yli: