"Joka varmasti alkaa vanhan Åkerholmin avioliittosuunnitelmalla?"
"Aivan niin. Ensiksi siis muutama sana morsiamesta. Kvambergiin tultuasi saat nähdä hänet. Hän kuuluu keskisäätyyn, ei ole enää aivan nuori, mutta on silti verrattain kaunis leskirouva, joka kalliitten pukujen vuoksi tunnetaan nimellä 'Silkkihelmi.' Miesvainajansa, puu- ja tukkukauppias Hjelmin eläessä matkusti hän usein ulkomailla. Heidän elämänsä oli ylellistä ja loisteliasta. Hjelmin kuoleman jälkeen pidetyssä pesänselvityksessä tuli kuitenkin todetuksi, että leski olikin jäänyt puille paljaille. Hänen on sen jälkeen täytynyt pitää tarkkaa huolta toimeentulostaan, eikä sen vuoksi ole ollenkaan ihmeteltävää, että hän tahtoo sangen mielellään ohjata purtensa siihen varallisuuden rauhaisaan satamaan, jonka vanha Åkerholrn hänelle Kvambergissa tarjoo."
Krag nyökkäsi.
"Nyt kai tulemmekin pääasiaan?"
"Niin teemme. Åkerholm on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, ettei aiottu avioliitto rouvien puolelta perustu yksinomaan tunteisiin. — Noin kolme viikkoa sitten mainitsi Åkerholm minulle, että naimiseenmeno tulee tapahtumaan kahden kuukauden kuluessa, siis viimeistään joulun aikana. Pari päivää tämän jälkeen sain minä kutsun saapua pikaisesti Kvambergiin. Vanhus oli äkkiä sairastunut ja tällä kerralla hän oli todenteolla kipeä."
Tohtori sytytti uuden sikaarin ja jatkoi:
"Vakuutan Sinulle, etten minä koko lääkärinäoloaikanani ole milloinkaan nähnyt niin lyhyessä ajassa tavattomasti muuttunutta sairasta. Terhakka, rohkeakatseinen ja voimakas Åkerholm oli nyt vapiseva vanhus raukka. Tapasin hänet loikomassa vastannottohuoneen sohvalla. Hänen tukkansa ja partansa olivat tulleet melkein lumivalkeiksi, silmät tuijottivat pelokkaina ja kasvot olivat aivankuin pelon laihduttamat. Tutkin hänet heti ja huomasin hänen hermostonsa olevan sangen kiihtyneessä tilassa. Tein sen johtopäätöksen, että jokin voimakas mielenliikutus oli ollut vähillä ottaa häneltä hengen.
"Annoin hänelle rauhoittavaa lääkettä ja noin tunnin kuluttua hän toipui. Tiedustelin häneltä silloin, mitä oli tapahtunut, mutta hän vastasi torjuen:
"'Ei mitään.'
"Määräsin hänet menemään vuoteeseen, ja vanhus lähti hitaasti laahustaen ja valittaen makuuhuoneeseensa. Aioin seurata häntä, mutta hän kääntyi ensimäisen huoneen kynnyksellä ja, nähdessäni sangen vihaisen ilmeen hänen kasvoillaan, peräydyin kiireesti. Kului muutamia päiviä ja vanhus rauhoittui vähitellen. Jonkinlainen miettivä ilme jäi hänen kasvoilleen; samalla oli hän tullut hiljaiseksi ja araksi. Kävin useasti vanhuksen luona, ja hän toivoi minun jäävän pitemmäksi ajaksi taloon."