"Millainen aasi!"
Mutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten salaamaan Bengtiltä aikeensa.
Herrat saapuivat rautatien asemalle.
"Kun matkanne sattuu Kristianiaan", sanoi Asbjörn Krag, "niin kunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi korvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen viettänyt."
"Mielenkiintoiset?" kysyi Bengt ihmetellen. "Minusta nämä viime päivät ovat olleet tuskallisen ikäviä."
"No niin", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan näyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, "puhuessani mielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla on lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan sairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna lähtee vajaan minuutin kuluttua."
Kun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa innokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.
Asbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä maisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli hän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian näköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman, kymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli enää yksi.
Krag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti hätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi heti.
Pikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta toiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei ollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois pikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan. Muuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli seurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen: "All right", ja istuutui jälleen paikoilleen.