— Äsh, mitä tekemistä hotellilla on mr Burnsin yksityisasioiden kanssa. Hän on hieno ja täydellisesti moitteeton gentlemanni, joka ei pidä kiinni markoistaan. Hän esiintyy melkein kuin hän voisi ostaa koko hotellin meiltä. Ei käy päinsä kieltää huonetta sellaiselta herralta.
— Ei mitenkään, vastasi Asbjörn Krag vetäessään käsineet käsiinsä ja se ei kiinnitä mieltäni ensinkään. Mutta minusta tuntuu kuin täällä tulisi nyt kovin eloisaa — ensin tuo amerikalaisprofessori ja sitten tämä ilveilijä.
— Niin, mutta molemmat ovat huomattavia miehiä — huomattavia miehiä.
— Mutta ovatko he verivihollisia? Siltä he ainakin näyttävät.
— Kyllä varmaan. Ja onpa se aivan kouraan tuntuvaa. Mutta herrat ovat sivistyneitä antamaan muutamia näytäntöjä tai sen tapaista. Kun he kohtaavat ruokasalissa taikka lukuhuoneessa toisensa, noudattavat he vain kylmähköä hiljaisuutta toisiaan kohtaan.
Asbjörn Krag ei kysellyt enempää.
Hän jätti hotellin ja johdatti askeleensa sille avonaiselle paikalle, missä hän oli nähnyt sirkusteltan.
Hän järjesti aivoissaan kuluneen tunnin havainnot ja löysi joukon käsittämättömyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Yhden asian oli hän kuitenkin todennut, nimittäin sen, että musiikkiprofessorin ja taikailveilijän välillä oli olemassa salainen yhteisymmärrys.
Mutta miksi he olivat olevinaan verivihollisia toisten tutkiessa heitä?
He molemmat olivat selvästi norjalaisia.