— Kas vaan sellaista vainua. Oletteko jo ehtineet haistaa sen. Mutta sehän ei tapahdu ennenkuin ylihuomenna.
— Minä kysyin, hänkö sen on keksinyt?
— Jösse, niin, varmaan on hän sen keksinyt. En ole oikein perillä siitä, mitä se on, mutta ymmärrän, että se tulee olemaan sirkukselleni valtava reklaami. Niin, se on todellakin ihmeellinen mies. Tulen suremaan itseni kuoliaaksi, hänen jättäessään minut.
Molemmat herrat olivat tämän keskustelun aikana kävelleet hitaasti katua eteenpäin ja lopuksi tulleet sähkösanoma-asemalle.
Tässä pysähtyi Asbjörn Krag.
— Kuulkaa nyt, mitä minulla on sanottavana, sanoi hän. Te ette saa kertoa kenellekään siitä, mistä olemme puhuneet tämän kävelyn aikana.
— Vannon mielelläni valan, etten tunne teitä.
— Se ei ole ensinkään tarpeellista, vaan päinvastoin typerää, herra johtaja. Saatte mielellänne kertoa jokaiselle, että olette aivan äsken tavanneet tunnetun salapoliisi Asbjörn Kragin Kristianiasta, joka sattumalta oleskelee täällä tervehtiäkseen erästä ystäväänsä.
— Mitä! Minä luulin että sanoitte…
— Niin, minä sanoin, että te ette saa puhua mistä olemme keskustelleet toisin sanoen taikailveilijästä.