— Taulu! kirkui hän. Hieno taulu on poissa!
Ja tosiaankin.
Missä van Dyckin nerokas muotokuva riippui ennen, mistä tuo kummallinen hymy, tuo menneen vuosisadan arvoitus ennen oli tervehtinyt myöhempien aikojen lapsia, siinä ei ollut nyt mitään!
Taulu oli poissa — teräskehys — kaikki tyyni!
— Varastettu! mutisi kristianialaissalapoliisi väräjävin äänin. Mutta miten… miten… Oh, se on kauheata!
Konsuli ainoastaan seisoi ja hajamielisesti tuijotti tyhjään seinäpintaan.
Hän oli kuoleman kalpea.
X
KEPPONEN.
Kaikki he seisoivat pari sekuntia kuin halvattuina.