"Kiitos, kyllä."
Krag näytti erinomaisen vakavalta. Itsekseen mietti hän: "Nyt hän jo on keksinyt yhden:" Ja aivan oikein — venakko alkoi:
"Pitkä ja hoikka, tumma sekä hyvin hieno. Sileäksi ajellut kasvot. Kaiketikin kolmen- ja neljänkymmenen vuoden välillä. Puhui norjaa, oli norjalainen."
"Kuinka sen tiedätte?" kysyi Krag, "puhutteliko hän teitä?"
"Kyllä, hän kuiskasi muutamia uhkaavia sanoja minulle, käskien minun olla hiljaa, muuten hän tappaa. Hänellä oli revolveri kädessä. Sen jälkeen repäsi hän koristeen kaulastani…"
"Madame siis ymmärtää myöskin norjankieltä?" kysyi Krag.
"Jonkun verran", sanoi kreivinna hymyillen, "kuulustelkaa vain minua, niin saatte huomata. Mieheni käänsi useita norjalaisia teoksia venäjäksi."
"Olette siis leski?"
"Olen", vastasi hän, synkän varjon liidellessä yli kasvojen, "mieheni kaatui Itä-Preussissa vuosi takaperin. Hän otti osaa Tannenberg'in taisteluun."
Krag ymmärsi heti, kiitos kehittyneen vaistonsa, että kreivinna nyt puhui totta. Äänessä oli jotain vakavaa ja surullista.