"Täsmälleen kello kaksi?" sanoi Krag kysyvästi.
"Niin, hän katsoi kelloa ja silloin katsoin minäkin ja saatoin todeta ajan. Luonnollisesti otin minä myöskin auton ja seurasin häntä."
"Oliko autossa akkunat takana, tarkoitan hänen autossaan?" kysyi Krag.
"Oli" sanoi Eversen miettiväisenä, "ja kenties näki hän minun autoni seuraavan omaansa ja siitä arvasi olevansa seurattu."
"Se on varmaa", sanoi Krag, "mihin hän ajoi?"
"Venäjän lähetystöön."
"Sitäpä en sentään olisi uskonut. Antoiko hän auton odottaa?"
"Antoi. Kymmenen minuutin kuluttua tuli hän ulos hirvittävällä kiireellä. Silloin oli hän puettu turkkeihin. Olin niin kaukana, etten voinut nähdä hänen kasvojaan, jotka osittain olivat peitossa hatunreunan alla. Mutta hetkeäkään en epäillyt, etteikö se ollut hän. Sitäpaitsi tunsin hatun ja kepin. Hän meni auton luo ja kulettaja ajoi ilman vastaväitteitä edelleen. Seurasin perässä. Tällä kerralla ajoimme noin neljännestunnin aikaa. Ymmärsin, että hän uudelleen ja uudelleen antoi kulettajalleen uusia määräyksiä. Lopulta pysähdyimme Parkvejen 32."
"Kulmatalo", sanoi Krag.
"Niin", vastasi onneton Eversen harmissaan, "ja se oli juuri se joka minut petti. Olin autossa ja odotin ja sillä aikaa oli mies mennyt yli pihan ja ulos toiselle kadulle. Luonnollisesti tein kaikki, päästäkseni hänen jäljilleen jälleen. Ajattelin, että koska hän tunsi talon, mahdollisesti oli tunnettu siellä ja siksi kysyin kaikista kerroksista, mutta saamatta mitään tietää. Hain lähetystön ympäriltä vielä kerran. Olen ollut kaikkialla, missä saatoin ajatella tapaavani hänet. Ja lopuksi löydän hänet täältä."