"Sen tunnen hyvin", sanoi vanhus, "se on Herald'in alus. Sillä on valonheittäjä keulassa. Se on jo matkalla laivahylyn luo. Se on Amerikan nopein höyrylaiva. Mikään torpedovene ei vedä vertoja sille nopeudessa. Kahdessa tunnissa se on perillä. Mutta kuulkaa, tulin ajatelleeksi jotain."
"Mitä sitten?" kysyi Harald Vik ja läheni vanhusta, ryömien nelin kontin sinkkikatolla.
"Kiikari meillä myöskin täytyy olla. Niin, kaksi kiikaria, yökiikari ja päiväkiikari. Ikävää, ettei meillä ole tilaisuutta katsella läheltä noin jännittävää tapahtumaa kuin tuo tuolla ulkona."
Harald Vik ei vastannut mitään tähän.
Kun he olivat tulleet toiselle katolle ja raunion lähettyville, kysyi hän:
"Luuletteko, että tulemme viipymään niin kauan?"
"En tiedä. Joko pääsemme täältä parin päivän perästä tai sitten saamme jäädä tänne hyvin pitkäksi aikaa."
He olivat nyt saapuneet asuntonsa, raunion, luo. Harald Vik aikoi heti kömpiä sisään, mutta vanhus esti häntä.
"Odottakaa hetkinen", sanoi hän.
Norjalainen ei pimeässä voinut nähdä, mitä tiedemies puuhaili, mutta hän kuuli rapinaa, jonka hän oli tuntevinaan.