"Sepä juuri tekikin sen mieltäkiinnittäväksi. Muuten ei siinä olisi ollut mitään huomiota ansaitsevaa."
"He puhuivat tietysti kaikki keskenään. Ajankuluketta ihmisparoille.
Milläpä he muullakaan aikaansa kuluttaisivat?"
"Erehdytte", sanoi vanhus. "Yksi kysyi, ja kaikki vastasivat."
"Sangen merkillistä!"
"Muistatteko, missä olitte, kuullessanne koputukset ensi kertaa?"
Harald Vik mietti hetken.
"Luullakseni kuudennessa kerroksessa", sanoi hän.
"Aivan niin. Siellä minäkin kuulin koputukset. Ensimmäiseksi johtui mieleeni: 'Mitkä vangit ovat tässä osassa rakennusta?' Silloin muistui mieleeni, että Crowburyn salaliittolaiset, joihin tekin kerran kuuluitte, muutettiin sinne teidän karkauksenne jälkeen. Vanginvartija kertoi sen minulle. Hän kertoi minulle myöskin, missä itse johtaja Crowburyn koppi oli. Se on 'Mustan tähden' vahvin vankikoppi. Kuuntelemalla tarkasti ja laskemalla koppien aseman sain pian selville, että koputukset ja raapimiset ensin lähtivät Crowburyn kopista. Sitten ne jatkuivat kautta kaikkien koppien seinien. Oli kuin hän olisi antanut merkin tai käskyn, jonka toiset heti antoivat mennä edelleen. Vastaukset tulivat hänelle takaisin."
"Tarkoitatteko —?" kysyi Harald Vik ja katsahti ylös. Hänellä oli makkaranpalanen toisessa ja viinipullo toisessa kädessä.
"Tarkoitan, että se peijakkaan Crowbury taasen valmistelee salaliittoa. Ei hän niin vähällä anna itseään lannistaa. Olen muuten hänen kanssaan yhtä mieltä."