"Istu", sanoi kapteeni, "ja syö hieman aamiaista kanssamme. Meillä on vähän puhuttavaa."
John suostui heti kuultuaan mistä oli kysymys. Hän oli onnellinen, että sai olla mukana seikkailussa. Mutta sen rohkeus kummastutti häntä.
"Sepä helkkarinmoinen kepponen", mutisi hän itsekseen — "helkkarin kepponen".
Kuvaavaa kylläkin ei kapteenin eikä perämiehen mieleenkään juolahtanut kysäistä, mitä osaa he tulisivat näyttelemään seikkailussa. He luottivat Kragiin ja jättivät kaiken ilman muuta hänen huolekseen.
Aamiaisen jälkeen Asbjörn Krag meni hyttiinsä, jossa hän puuhaili hetken aikaa. Kun hän palasi kajuuttaan, oli hänellä kädessään pieni, musta lipas. Hän laski lippaan pöydälle ja aukaisi lukon sanoen: "Minulla oli aavistus Kristianiasta lähtiessäni, että varmasti joutuisin johonkin seikkailuun. Siksi otin viisaasti kyllä tämän lippaan mukaani. Se on lipas, jota ei pidä puuttuman silloin kuin Asbjörn Krag on toimessa."
Äänekkäästi rapsahtaen lukko antoi perään, ja lipas aukeni. Kapteeni ja perämies katsahtivat siihen uteliaina.
"Voisipa melkein luulla", sanoi perämies ihmeissään, "voisi luulla, että te olette murtovaras ettekä salapoliisi".
Asbjörn Krag nauroi ääneen.
Lipas, joka oli jokseenkin iso, isompi kuin tavallinen käsikoffertti, oli jaettu kahteen osastoon. Toisesta osastosta pisti esiin joukko kiiltäviä työkaluja. Oli poria jos jonkinlaisia parsinneulan kokoisesta aina puolen kyynärän pituiseen asti, monenlaisia avaimia, tiirikoita ja kaikenlaisia kapistuksia, joilla lukkoja murretaan, puukkoja, sorkkarautoja ja muuta senkaltaista; lasin leikkaamiseen tarvittavaa timanttia ei liioin puuttunut, yhtä vähän kuin kipollista tervamaista ainetta, jota voidellaan ikkunaruutuihin, ettei minkäänlaista ääntä synny, silloin kun Asbjörn Krag tahtoo leikata ikkunaruudun kappaleiksi.
Krag otti lippaasta kaksi kapeata, litteätä teräskalua, poran ja pitkähampaisen sahan.