"Nämä", sanoi hän ja punnitsi esineitä kädessään, "ovat valmistetut kovimmasta teräksestä, mitä Essenin terästehtaissa on voitu saada aikaan".
"Mitä sinä niillä teet?" kysyi kapteeni uteliaana.
"Nämä esineet", sanoi kristianialainen salapoliisi, "ovat ennen iltaa vangitun norjalaisen, Harald Vikin, hallussa."
"Miten se käy päinsä?"
"Se on varsin helppoa."
Kapteeni hymyili.
"Mitä sinä naurat?" kysyi Krag.
"Minua naurattaa ajatellessani, että Norjan etevin poliisimies järjestää tämän kaiken."
Mutta nyt oli Krag käynyt totiseksi.
"Sinun pitää muistaa, etten ensiksikään ole Kristianian poliisilaitoksen palveluksessa. Toimin yksityisesti. En liioin ole salapoliisi siinä mielessä kuin poliisit ovat. Olen ruvennut salapoliisiksi mielenkiinnosta itse ammattia kohtaan ja sen jännityksen vuoksi, joka siihen liittyy. Olen usein vastoin poliisin etuja auttanut ihmisiä pulasta. Minun tarvinnee vain muistuttaa suurrikoksellisen 'Oslon kreivin' juttua. Sitä paitsi olen vakuutettu siitä, että Harald Vikin oma kiihoittunut mielentila on viekoitellut hänet tuohon onnettomaan juttuun; tuskin hän on tullut ajatelleeksi, kuinka kohtalokkaalle tielle hän on astunut. Ja sitä paitsi", lopetti Krag puheensa paiskaten mustan lippaan kannen kiinni, "minä etsin jännitystä ja uhkapeliä, mistä ikänä niitä löytyy. Siitä on jo neljä kuukautta, kun viimeksi olin toimessa. Minulla on ollut kamalan ikävää viime aikoina."