"Mutta joku vanki, joka ei ole ollut perillä suunnitelmasta, on voinut ymmärtää merkit."
"Hänen tarkoituksensa on todennäköisesti ollutkin, että niin moni vanki kuin suinkin ymmärtäisi, mitä hänellä oli sanottavaa."
"Mutta siten hän myöskin joutuu vaaraan tulla petetyksi."
"Sen hän saa uskaltaa. Mutta se on yhtä vähän otaksuttavaa kuin että joku vartija kiinnittäisi häneen huomiotaan ja alkaisi epäillä sen vuoksi, että hänen lyöntinsä ovat niin merkillisen säännöttömiä. Muistakaa, että vangit näissä vankiloissa pitävät lujasti yhtä. Jos vanki on tehnyt vääryyttä tovereilleen, juorunnut tai muuten käyttäytynyt petollisesti, muuttuu hänen elämänsä täällä sen jälkeen suorastaan helvetilliseksi. Ja vaikka hänet siirrettäisiin toiseen vankilaan, saavat hänen uudet toverinsa pian kuulla puhuttavan hänen käytöksestään, ja sitten hänet hukka perii. Hänen henkensä voi olla kysymyksessä silloin."
Elämä alhaalla suurella vankilanpihalla veti taas molempien miesten huomion puoleensa. Vankeja virtasi suurissa laumoissa joka taholta, niin että lopuksi oli kertynyt kokonainen pieni armeija. Yhteinen juovikas vankilanpuku antoi lisää väririkkautta taululle. Vangit järjestettiin syviin rivistöihin ja marssivat eri suunnille. Muutamilla oli matka työpaikalle, toiset taas palasivat koppeihinsa. Mutta heidän marssissaan ei ollut muuta sotilaallista leimaa kuin säännöllinen tahti. Se oli hidasta ja kuhnailevaa, ja melkein kaikki vangit kulkivat etukumarassa ja katsoivat maahan, ikäänkuin olisivat kantaneet raskaita taakkoja.
Harald Vikiin näky vaikutti järkyttävästi.
"Siellä on varmaankin monta tuhatta", mutisi hän.
"Niin, istun tässä juuri ja mietin", sanoi vanhus, "kuinka monta heitä oikeastaan on. Se on joka tapauksessa aika voima."
"Kahlehdittu voima."
"Niin, kunnes he heittävät kahleet yltään. Ehkä se tapahtuu jo ensi yönä. Meidän on toimittava sukkelaan, jos aiomme saada jotain hyötyä kapinasta."