"Mutta mitä kaikki nämä ihmiset saavat aikaan aseitta?"
"He hankkivat itselleen aseita."
Vanhus viittasi.
"Näettekö tuota vanhaa kattoa?"
"Näen kyllä, tuo, joka on hallintorakennuksen vieressä."
"Niin juuri. Sen katon alla ovat aseet, joita kapinalliset tarvitsevat."
Norjalainen katsoi häntä, ymmärtämättä mitä hän tarkoitti.
"Se on museo", jatkoi tiedemies.
"Vai niin, museo, sana, joka nakutettiin vankilanmuurien läpi", sanoi norjalainen, "kriminaalimuseo siis."
"Juuri niin, ja siellä ovat ne tuhatviisisataakuusikymmentä puukkoa ja kolmesataaviisikymmentäneljä revolveria ynnä joukko muita aseita. Olen kerran kulkenut museon läpi, ja se teki yksinpä minuunkin suorastaan kamalan vaikutuksen. Muun muassa on siellä kokoelma vanhoja mestauskirveitä, jotka ovat vallan ihastuttavan teräviä. Kapina puhkeaa luultavasti kahdentoista ja kahden välillä yöllä, jolloin muutamat murtautuvat kopeistaan ja aukaisevat ovet toisille. Ensin he leikkaavat puhelinjohdot poikki, niin että vankilan yhteys kaupungin kanssa tulee katkaistuksi. Sitten, ennenkuin vartijat vielä ovat mitään huomanneet, he miehittävät kriminaalimuseon ja hankkivat itselleen aseita, minkä jälkeen he, kuten otaksun, kylmäverisesti surmaavat johtajan ja kaikki virkamiehet. Sitten he kaikki tunkeutuvat ulos vankilasta. Mitä muuta tapahtuu, voitte helposti aavistaa. Armeija verenjanoisia rikoksellisia, sanokaamme, kahdeksantuhatta miestä, joukko, joka on melkein puolet linnaväestä ja hyvillä aseilla varustettu, syöksyy suoraan rikkaaseen ja nukkuvaan kaupunkiin. Siitä tulee sellainen ryöstö, jonka vertaa emme ole nähneet nykyaikana."