Harald Vik huomasi ukon olevan hyvällä tuulella ja tuumi, että oli parasta jatkaa pilantekoa.
"Hyvä", sanoi vanhus nyökäten. "Nyt on kello viisi. Jos kapina puhkeaa tänä yönä, voin taata teille automobiilimatkan huomenaamuksi kello kahdeksaksi. Silloin ajamme suoraan New Carlton'in ravintolaan ja syömme siellä aamiaista. Minä tarjoan samppanjaa."
"Hm", vastasi norjalainen ja katsoi merkitsevästi ukkoon. "Siitä tulee varmasti matka, josta me kaikki kolme suunnattomasti iloitsemme."
Hän pani painoa viimeisiin sanoihin.
Tiedemies katsahti ylös. Hän oli taas muuttunut. Hänen kasvojensa ilme oli nyt suorastaan kamala. Harald Vik nousi sukkelaan ja astui muutaman askeleen takaperin. Hän seurasi hyvin tarkkaavasti jokaista vanhuksen liikettä. Tänä hetkenä hän pelkäsi häntä.
"Ettekö vieläkään ole luopunut siitä kevytmielisyydestä?" sähisi vanhus.
"En, huomenaamulla kello kahdeksan loppuu määräaika, jonka annoin teille."
"Pahinta se on oleva itsellenne."
"Lähtekää te vain vankilasta", sanoi norjalainen, "minä voin vallan hyvin jäädä tänne vielä joksikin aikaa. Ja minä tulen toimeen ilman sähkövaloa ja puhelinta."
"Te ette voi jäädä tänne. Se pilaisi kaiken minulta."