Mutta useampia laukauksia ei ammuttu. Meteli vain eneni suuren portin seutuvilla. Harald Vik oli kovin kiihtynyt. Mutta vanhus seisoi tyynenä rikkinäisessä, likaisessa, savun mustaamassa viitassaan ja katseli näytelmää kuin kenraali, joka katselee taistelun alkua ja on varma voitosta.
"Aivan oikein", puheli hän, "nyt loistavat tulet hallintorakennuksessa.
Näettekö valoja, jotka hitaasti liikkuvat ikkunasta ikkunaan?"
"Ovatko ne kapinallisia vai sotilaita?"
"Sitä en tiedä vielä. Kolmen minuutin kuluttua voin sen sanoa teille."
He odottivat ja katselivat merkillisiä tapahtumia. He eivät voineet erottaa olioita, he näkivät ainoastaan valojen liikkuvan.
"Kolme minuuttia on kulunut", sanoi vanhus, "ja minä olen nyt varma asiastani. Kapinalliset ovat vankilassa herroina. Ilmeisesti ovat monet vartijat jo saaneet surmansa ja johtaja on otettu vangiksi."
"Tai murhattu?"
"Luulen, että hän on vain vankina. He ovat siksi viisaita, että pitävät hänet panttivankina."
"Mitä nyt tapahtuu?" kysyi Harald Vik äärimmäisessä jännityksessä.
"Se tulee yhä selvemmäksi", vastasi tiedemies. "Ja minä pääsen vähitellen voitolle kaikissa otaksumisissani. Nyt näen tulta kriminaalimuseossa, asekammioita ryöstetään. Kapinallisilla on vain yksi teko jäljellä. Heidän täytyy syöksyä kaupunkiin, ryöstää, mitä käsiinsä saavat, ja sitten hävitä maan kaikille kulmille. Tietysti joutuu suurin osa jälleen kiinni. Mutta kaikki tietenkin toivovat kuuluvansa niihin, jotka pääsevät pakoon."