He seisoivat aivan liikkumatta ja kuuntelivat useita minuutteja. Harald Vikin oli vallannut omituinen mieliala. Hänen sydämensä tykytti aivan kuuluvasti.
Suuren kaupungin melu oli nyt vaimennut melkein täydeksi hiljaisuudeksi. Vain silloin tällöin kuului huudahdus tai vierivän vaunun kolina. Ja pimeys ja hiljaisuus lepäsivät vankilaryhmän, "mustan tähden", yllä.
Mutta nyt he kuulivat kirkaisun uudelleen. Tällä kertaa se tuntui lähtevän ryhmän toisesta nurkasta, nimittäin itäisestä osasta. Siihen vastattiin lännestä.
"Tämä mahtaa olla merkki kapinan alkamisesta", kuiskasi vanhus.
"Kuulkaa… kuulkaa!"
Merkillistä kolinaa kuului alhaalta vankilanpihalta.
Vanhus juoksi räystäskourun luokse ja viittasi norjalaiselle.
Hän osoitti alas.
Kaukana portin luona he näkivät joitakin valoja, jotka häilyivät edestakaisin. Melu kuului sieltäpäin. Harald Vikistä tuntui siltä, kuin ovia olisi murrettu auki. Oli selvää, että alhaalla oli liikkeellä paljon ihmisiä, sillä alinomaa ilmestyi uusia lyhtyjä. Äkkiä kuului pari revolverinlaukausta.
Vanhus hätkähti.
"Vielä sellainen laukaus ja kaikki on hukassa", sanoi hän.