Johtaja pahoitteli tapausta ja tahtoi kuljettaa Kragia edelleen. Mutta nyt oli "ylhäinen matkustaja" tullut epävarmaksi.
"Ovatko nuo salaliittolaiset kaikki sellaisia — — Tarkoitan niin raakoja", änkytti hän, "niin vastaanottamattomia uskonnon lohdutukselle?"
"Ovat", vastasi johtaja, "he ovat jokseenkin paatuneita".
"Siinä tapauksessa", sanoi "ylhäinen matkustaja", "luulen että jätän koppivierailut tähän. Sentapaiset näyt vaikuttavat — kuinka sanoisinkaan — ne vaikuttavat suorastaan hämmentävästi minuun. Hepä ovat todella ikäviä ihmisiä — — Sitä paitsi on kello jo puoli viisi."
"Kuten teidän ylhäisyytenne haluaa", sanoi johtaja ja kumarsi.
"Niin, minä luulen todellakin", änkytti Krag viivytellen.
Johtaja oli itsekin puolittain iloinen siitä, että pitkä vaellus suunnattomassa vankilassa vihdoinkin oli loppunut. Hän saattoi Kragin vankilanportille, jossa auto yhä odotti. Siellä seisoi joukko virkamiehiä kuin paraatia varten asettuneina.
"Ylhäinen matkustaja" kiitti huomaavaisuudesta ja valitti, ettei hänellä ollut tilaisuutta käydä tervehtimässä herra johtajan perhettä. Krag ja kapteeni nousivat autoon, joka nopeasti suhahti liikkeelle. Johtaja seisoi paikallaan ja kumarsi vielä pölypilven keskellä. Sepä oli rakastettava mies.
"Museoon", huusi Krag. Auto kulki alaspäin muuatta sivukatua. Asbjörn Krag ei virkkanut sanaakaan matkalla, mutta hän pyyhkäisi monta kertaa hikeä otsaltaan nenäliinalla ja käsi vapisi hieman. Kapteeni ymmärsi, että nyt seurasi vastavaikutus suunnattoman jännityksen jälkeen. Krag tarvitsi muutaman minuutin levon. Mutta mitä hän aikoi tehdä museossa?
Neljännestunnin ajon jälkeen auto pysähtyi kauniin marmoripalatsin, valtion suuren kansallismuseon eteen, jonne oli kerätty suunnattomia aarteita. Krag kiiruhti ensimmäisenä ulos. Nyt hän oli taas joustava ja pirteä.