"En tarvitse teitä enää", sanoi hän kuljettajalle ja antoi hänelle setelin. "Menemme kotiin käytyämme museossa."
Kuljettaja kiitti runsaasta maksusta, ja hetken kuluttua oli suuri, vihreä auto kadonnut katuvilinään.
"Pitäisikö meidän nyt katsella museota?" kysyi kapteeni ihmeissään.
"Seuraa", vastasi Krag.
He kulkivat nopeasti usean suuren salin läpi. Tähän aikaan ei ollut paljoa väkeä. Tuskin ristinsielua. Siellä täällä seisoskeli uninen vahtimestari, ja joskus he tapasivat naismaalarin, joka kopioi vanhoja mestareita.
He saapuivat puolipimeään, autioon käytävään. Siellä Krag pysähtyi ja riisui peruukin ja harmahtavan poskiparran, hieraisi muutaman kerran kasvojaan nenäliinalla ja oli taas oma itsensä.
"Se vain oli tarkoitukseni", sanoi hän.
He tulivat jälleen kadulle takatietä. Taivas oli mennyt pilveen, ja näytti siltä, kuin rajuilma olisi tulossa. He ottivat ensimmäisen ajurin minkä käsiinsä saivat ja pyysivät nostamaan suojakatoksen pystyyn.
"Alabama-satamaan", huusi Krag.
Vaunuissa katoksen alla he saattoivat istua kenenkään näkemättä heitä. Kello kuusi he olivat laivalla jälleen. Siellä he tapasivat toisen perämiehen, joka odotti heitä kärsimättömänä.