Asbjörn Krag seisoo laivan perässä ja tuijottaa kohti suurta kaupunkia, jossa aamuinen elämä nyt on herännyt. Suunnattomista kivikasarmeista tunkee kova hälinä taivasta kohti. Eteenpäin syöksyvät rautatiejunat käyvät ristiin silloilla, ja kadut kaikuvat satojen tuhansien raskaitten vaununpyörien alla. Aamu-usvassa kaupunki muistuttaa suunnatonta palorauniota, josta savu vielä nousee.
Asbjörn Krag jättää paikkansa ja menee kapteenin luo komentosillalle.
"Tänään", sanoo kristianialainen salapoliisi, "on elämäni tullut yhtä arvoitusta rikkaammaksi".
Ja tähän jätämme toistaiseksi Asbjörn Kragin, jonka tapaamme jälleen vasta Norjassa.
Palaamme norjalaisen Harald Vikin luo, jolla oli onni olla mukana merkillisimmässä seikkailussa mitä uudella ajalla on sattunut.
IV.
Mitä norjalaiselle tapahtui.
Harald Vik seisoi hetken kuin herpautuneena, kun hän huomasi "ylhäisen matkustajan" kellon. Hän tiesi, että kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag omisti tämän vanhan, omituisen kultakellon, jolla oli oma tarinansa Harald Vikin suvussa.
Lähemmin tarkastettuaan "ylhäistä matkustajaa" hän ymmärsi, ettei tämä voinut olla kukaan muu kuin Asbjörn Krag itse. Äkillinen ilo valtasi hänet. Krag oli pitänyt lupauksensa. Oli selvää, että hän tahtoi koettaa pelastaa hänet. Hän koetti näyttää välinpitämättömältä, mutta seurasi tarkasti Asbjörn Kragin jokaista liikettä.
Kun salapoliisi veti esille silmälasinsa lukeakseen Raamattua, näki vanki selvästi, että jotakin seurasi silmälasien mukana, jotain, jonka matkustaja sitten pisti kirjan lehtien väliin.