Ja kun Asbjörn Krag antoi hänelle Raamatun ja liikutuksesta värisevällä äänellä pyysi häntä "pitämään kiinni siitä kirjasta", puristi Harald Vik kaikin voimin kirjaa ja painoi sen hellästi rintaansa vasten. Sen hän teki, jottei huomattaisi, että lehdet eivät yhdellä kohtaa olleet oikein kiinni toisissaan.
Heti kun kopin ovi oli suljettu "ylhäisten matkustajien" poistuttua, ja hän jäi yksin, aukaisi hän kirjan.
Kirje, pora ja terässaha putosi sieltä. Luettuaan tarkoin Kragin kirjeen hän tarttui noihin kahteen pieneen esineeseen ja punnitsi niitä uteliaana kädessään.
Hänestä tuntui uskomattomalta, että tuolla pienellä, viattomalla, tuskin kahden millimetrin levyisellä terässahalla voisi murtaa kopinoven lujan rautalukon tuskin puolessatoista tunnissa. Mutta kun Asbjörn Krag oli sanonut niin, oli se kai mahdollista.
Yht'äkkiä alkoi häntä kovasti peloittaa. Mitä jos vankilanjohtaja päivän kuluessa saisi selville mikä tarkoitus "ylhäisen matkustajan" käynnillä oli ollut. Oli varsin todennäköistä, että hänen koppinsa heti tarkoin tutkittaisiin. Silloin löydettäisiin kirje ja työaseet, ja sitten olisi sekä hän että Asbjörn Krag hukassa. "Hävitä kirje", oli Krag kirjoittanut. Mutta miten? Harald Vik katsoi ympärilleen.
Pienellä seinässä olevalla luukulla oli hänen aamiaisensa vielä koskemattomana. Nimittäin puuvati, jossa oli jonkunlaista keittoa, vähän voita ja vähän tuoretta ruisleipää sekä sitäpaitsi tylsä puuveitsi leivän paloittelua varten.
Mutta pelastuksen toivo antoi ruokahaluakin Harald Vikille. Nyt hän alkoi tuntea, ettei hän ollut syönyt neljäänkolmatta tuntiin.
Hän luki vielä kerran Asbjörn Kragin kirjeen ja tutki tarkoin Kragin jättämää vankilanpohjapiirustusta, joka osoitti hänelle tien, jota hänen tuli kulkea päästyään ulos kopista. Hän ikäänkuin painoi tämän piirustuksen muistiinsa ja koetteli monta kertaa, muistiko hän sen pienempiä yksityiskohtia myöten.
Sitten hän repi Asbjörn Kragin kirjeen tuhansiksi palasiksi. Se ei ollutkaan suuri. Vain reväisty kirjoitusarkin puolikas. Revittyään sen niin pieniksi palasiksi kuin suinkin taisi hän keräsi tarkasti palaset ja heitti kaikki ruoan joukkoon. Hän hämmensi paperipalaset ruoan sekaan ja söi sitten keiton hyvällä ruokahalulla.
Pora ja terässaha eivät olleet suuret, hän saattoi kätkeä ne
Raamattunsa kannen alle.