Harald Vik kuunteli äärimmäisen jännittyneenä, kuuli lasin helinää, ja arvasi siitä, että vartija oli mennyt ikkunan luo. Heti sen jälkeen hän kuuli vanginvartijan ihmettelevän äänen:
"Niin, totta tosiaan, koko ruutu on säpäleinä. Tämä on mitä törkein — —"
Puhe katkesi, ja pakolainen kuuli puolitukahdetun huudahduksen, jota hän ei heti käsittänyt. Muutaman sekunnin ajan kuului kovanlaista kolinaa, sitten kaikki hiljeni.
Hetken kuluttua sanoi joku kopissa:
"Olkaa täysin rauhallinen. Jos yritättekään huutaa, kuristan teidät."
Se oli kuolemaantuomitun ääni.
VII.
Tiedemies.
Tuo hiljainen kolina, jota Harald Vik erotti kopista, teki häneen syvän vaikutuksen. Hän käsitti, että siellä yön hiljaisuudessa taisteltiin kiivasta, kamalaa taistelua, jonka tuloksesta sekä hänen että kuolemaantuomitun kohtalo oli riippuvainen. Mutta kun hän kuuli kuolemaantuomitun äänen, rauhoittui hän. Hän arvasi, että vartija oli joutunut häviölle taistelussa ja saanut suukapulan.
Kuolemaantuomitun sanoja seurannut hiljaisuus kesti vain minuutin ajan. Sitten hän kuuli mutinaa alhaalta kopista ja kaksi peräkkäistä kumeata lyöntiä. Ne kuuluivat ihan siltä, kuin olisi lyöty märkää pyyheliinaa kovasti pöytään. Sitten oli kaikki hiljaista. Mitä oli tapahtunut?