Asbjörn Krag katsoi jälleen tutkivasti miestä ja sanoi:
"Sinä käyttäydyit niin merkillisesti hetki sitten tarjoilupöydän luona, kun tervehdin sinua."
"Olihan tapaamisemme kovin odottamaton."
"Niinpä kyllä, mutta sanoithan itse, että pelästyit kauheasti. Mitä sinä sillä tarkoitit?"
Puhuteltu alkoi käydä silmiinpistävän rauhattomaksi.
"Sitä paitsi hätkähdit kovasti", jatkoi Krag. "Eihän se ole tavallista, kun joku laskee kätensä olkapäällemme, ellei…"
* * * * *
"Mitä sitten?"
"Niin, ellei hän samalla sano esimerkiksi: Lain nimessä vangitsen teidät."
Asbjörn Krag melkein pelästyi nähdessään, kuinka nuori mies äkkiä kalpeni. Hänen suunsa vääntyi tuskalliseen virnistykseen, ja hänen kasvoilleen levisi kamala, tuhkanvärinen kalpeus. Kristianialainen salapoliisi älysi heti, että jotain vakavaa oli kysymyksessä. Hän antoi ystävälleen, kapteenille, viittauksen, jonka tämä heti ymmärsi. Kapteeni tyhjensi lasinsa nopeasti ja poistui. Harald Vik aikoi myöskin lähteä, mutta Krag pidätti hänet.