Keskustelun aikana oli vanha mies irroittanut taasen muutaman kiven, niin että aukko oli melkoista suurempi.
"Ettekö tahdo käväistä katsomassa yhteistä asuntoamme?" kysyi hän.
Harald Vik epäröi hetken.
"Pelkäättekö?" huudahti kuolemaantuomittu, puoliksi yllätettynä, puoliksi harmissaan; "vai niin, te pelkäätte siis?"
"Minä en pelkää!"
"Ryömikää sisään sitten! Missään tapauksessa teillä ei ole valinnan varaa."
Tiedemies vetäytyi taaksepäin kattoon päin, ja Harald Vik pisti päänsä aukosta. Vanhoista muureista lähtevä tympeä haju lehahti häntä vastaan.
"Eteenpäin", kuuli hän kumppaninsa käskevästi sanovan.
Kyynärpäittensä avulla hän nousi muurinreunan yli ja liukui sisään aukosta.
"Täällä on pehmeätä", huusi hän yllätettynä, kun hän oli päässyt sisälle raunioon.