"Mistä maailmasta olette saanut veden?"
"Ette kai muista yöllistä sadeilmaa. Minulle ei tuottanut pienintäkään vaikeutta kerätä nuo muutamat litrat. Luulen, että se riittää ensi aluksi noin kahdeksaksi tai kymmeneksi päiväksi. Sitten toivoaksemme tulee jo uusi sade. Ne eivät tavallisesti ole harvinaisia tähän vuodenaikaan."
Vanhus hääräili jonkun vanhan rautalevyn kimpussa.
"Vaikeampi oli saada sopiva juoma-astia", sanoi hän. "En tahtonut, että olisimme juoneet piipunhatusta."
"Ja mitä silloin teitte?"
"Teidän erinomaisten murtokapineittenne avulla onnistui minun helposti sahata kaksi levyä tästä vanhasta läkkikourusta. Muovailin ne, ja, olkaa hyvä, tässä on kupillinen vettä."
Norjalainen tarttui ahnaasti "kuppiin" ja joi sen pohjaan. Vesi tosin ei ollut kylmää eikä oikein puhdastakaan, mutta Harald Vikin mielestä se maistui helmeilevältä viiniltä. Hän pyysi lisää, ja vanhus tarjosi hänelle nähtävästi huvitettuna norjalaisen ihastuksesta.
"Nyt seuraa ohjelmassa aamiainen", sanoi tiedemies, kavuttuaan taas ukkosenjohdatinta myöten ylös. "Muistatteko, että lupasin tarjota teille aamiaisen? Luulen melkein, että syöminen on jo paikallaan."
"Kyyhkyset", mutisi Harald Vik, "oletteko saanut kyyhkyset paistetuksi?"
"Olen, tietysti, minähän sanoin teille, etten pidä raa'asta lihasta.
Emmeköhän nauti aamiaistamme verannalla?"