"Minua janottaa", sanoi hän, "olen ihan kuolemaisillani janoon".
"Niin, mitä olisitte nyt tehnyt, ellei minua olisi ollut?"
"Onko teillä kenties vettä?" kysyi norjalainen iloisena.
"Minulla on vettä vaikka kuinka paljon. Haluatteko ehkä peseytyäkin.
Mikään ei estä."
Norjalainen kömpi esiin rauniosta. Katto oli vielä paikka paikoin märkä sateen jälkeen, mutta aurinko paahtoi kuumasti, joten se pian kyllä kokonaan kuivuisi.
Vanhus pyysi häntä seuraamaan itseänsä.
Hän kiipesi alaspäin ukkosenjohdatinta myöten ja käski Harald Vikiä laskeutumaan vatsalleen ja ottamaan vastaan jotain, jota hän ojentaisi hänelle.
Harald Vik näki nyt että alempana olevalla katolla häämötti joitakin muodottomia esineitä, joissa oli vettä.
"Mitä nuo ovat?" kysyi hän.
"Toinen on vanhan räystäskourun palanen", vastasi tiedemies, "toinen on vanha savupiipun-hattu. Voin vakuuttaa teille, että se on tarkoin puhdistettu, ennenkuin se on otettu käytäntöön. Se vetää kaksikymmentä litraa vettä."