Hän nousi seisoalleen. Krag tahtoi jälleen painaa hänet tuolille, mutta onneton työnsi hänet syrjään.

"Jos suot hyvää minulle", sanoi hän rukoileva ilme silmissä, "älä seuraa minua. Se voi silmänräpäyksessä viedä minut perikatoon."

Odottamatta vastausta hän nyökkäsi hajamielisenä Kragille ja hiipi pois kapakasta.

Asbjörn Krag istui yksin paikallaan jotenkin hämmästyneenä kaikesta mitä oli kuullut ja nähnyt. Hänellä oli varma aavistus, että jotain vakavaa oli odotettavissa, ja hän meni laivaan jokseenkin alakuloisella mielellä. Hän puhui asiasta kapteenin kanssa, ja he päättivät mennä seuraavana päivänä kaupungille ja jos mahdollista koettaa päästä nuoren Vikin jäljille.

Asbjörn Krag nukkui huonosti sinä yönä ja nousi sen vuoksi jo kuuden aikaan aamulla. Suurilla rantakaduilla oli jo täysi työ ja touhu. Korviahuumaavan melun läpi hän saattoi kuulla sanomalehtienmyyjäin kimeät huudot. Hän osti kasan aamulehtiä saadakseen aikansa kulumaan aamiaiseen asti ja antoi katseensa välinpitämättömänä liukua sivuja pitkin. Äkkiä pieni uutinen veti hänen huomionsa puoleensa. Uutisessa mainittiin, että tunnettu poliitikko ja valtiomies X… oli saapunut kaupunkiin matkallaan maapallon ympäri. Asbjörn Krag oli tutustunut tähän kuuluisaan mieheen muutamana kesänä Norjassa, missä Kragilla oli ollut tilaisuus tehdä hänelle pieni palvelus, varsin vähäpätöinen palvelus muuten — ainoastaan varastettu kirje, joka hankittiin takaisin. Asbjörn Krag käänsi mietteissään lehteä. Ja silloin hänen silmänsä sattuivat heti päivän suureen tapaukseen, joka loisti siinä jättiläismäisin otsakkein:

Vaarallinen salaliitto paljastettu. Useita vangitsemisia.

Asbjörn Krag luki artikkelin kuumeisella innolla. Poliisi oli kauan epäillyt, että anarkistinen, vallankumouksellinen järjestö oli tekeillä — — sivistyneitä proselyyttejä — — enimmäkseen kokemattomia, haaveellisia nuorukaisia — — myöskin naisia — — johtaja tunnettu anarkisti Crowbury, tuttu Mc Kinley-jutun ajoilta — — vaarallinen salaliitto tehty — — pommeja, aseita joukoittain — — tarmokkaitten poliisiemme on onnistunut päästä jäljille j.n.e. — — erityisesti kunnostautui salapoliisi Hawkins — — tähän mennessä viisi henkilöä vangittu. Asbjörn Krag luki yhä jännittyneemmällä innolla:

— — Vangittujen joukossa myös johtaja — — hyvä saalis — —

Hän silmäili nopeasti muut kolme, neljä nimeä ja luki lopuksi:

"Sitä paitsi on vangittu muudan nuori mies, Harold Wigh, joka kuuluu olevan syntyisin Skandinaaviasta ja muuttaneen Amerikkaan viisi vuotta sitten. Tämä henkilö ei tosin ole aktiivisesti ottanut osaa salaliittosuunnitelmiin, mutta hän esiintyy kuitenkin sangen huonossa valossa. Kaikki vangitut ovat sijoitetut 'Mustan tähden' vankilaan."