"Ikävyys kai tulee olemaan pahinta", huomautti tiedemies. "Minä kun olen tottunut elämään keskellä kuohuvaa elämää suuressa maailmassa. Etenkin kiusaa minua, ettemme saa tietoja siitä, mitä tapahtuu. Mitä merkitsee esimerkiksi, että koko kaupunki on liputettu tänään? Minun tietääkseni ei tänään pitäisi olla mikään kansallinen juhlapäivä. Se kiusaa minua suuresti. Mutta koetan järjestää asian lähipäivinä."
Norjalainen nauroi ääneensä.
"Aiotteko ehkä kirjoittaa ja kysyä?" sanoi hän.
Vanhus katsoi häneen, ja hänen ivallinen silmäyksensä sai Harald Vikin vaikenemaan.
"Enkö ole sanonut teille kyllin selvästi", virkkoi hän, "että minulle on paljon mahdollista, mikä teille on mahdotonta? Aion näinä päivinä laittaa sähköpatterin."
"Puhelimenko?"
"Juuri sen. Jos meillä olisi puhelin, olisi epäilemättä suuri puute autettu."
Vanhus istui ajatuksiin vaipuneena.
"Saadaan nähdä", mutisi hän.
Äkkiä hän kääntyi norjalaisen puoleen kysyen: