"Tahtoisin mielelläni tietää jotain", sanoi nuori norjalainen.
Ukko käänsi kasvonsa häntä kohti ja nyökkäsi.
"No mitä sitten?" kysyi hän.
"Tahtoisin mielelläni tietää teidän nimenne."
"Sitä ette saa tietää."
"Miksi en?"
"Siksi ettei se ole välttämätöntä. Mutta istukaahan, en tee teille mitään pahaa. En ole luonnostani paha. Puhuimme merkillisestä maanmiehestänne, Asbjörn Kragista. En mielelläni puhu hänestä. Minä vihaan häntä."
"Hän on ystäväni", vastasi norjalainen vakavana. "Sitä paitsi hän on tehnyt minulle suuria palveluksia."
Vanhus ei kiinnittänyt ollenkaan huomiota norjalaisen puheeseen. Hän ojensi kätensä merta kohti, joka loisti sinisenä juovana kaukana idässä kivisen kaupungin ja mastometsän ulkopuolella.
"Tahtoisitteko mielellänne olla merellä?" kysyi hän. "Tahtoisitteko mielellänne purjehtia pois tästä kirotusta kaupungista — merelle, toisiin maihin, kotiinne?"