Asbjörn Krag käytti heti tarjousta hyväkseen ja lääkäri siirtyi puhumaan hänelle hyvin mielenkiintoisista ammattiasioista alilääkärinsä kanssa.
Asbjörn Krag teki sillä aikaa joukon havaintoja kirjoituspöydän ääressä — havaintoja, jotka saattoivat hänet yhä enemmän ja enemmän hämmästymään.
Ensiksikin sattui hänen eteensä nide kirjoituspaperia, tavallista neljänneskokoa. Kirjoituspaperi oli leimaamatonta ja juuri täsmälleen sen paperin kaltaista, jolla hän edellisenä päivänä oli saanut salaperäisen ilmoituksen. Kun hän piti paperia valoa vasten, huomasi hän, että siinä oli vesileima ja sama vuosiluku 1904. Salapoliisi tunnusti itselleen, että tämä alkoi hämmentää häntä.
Pikku sikarin siru, joka oli tullut kirjeen mukana, oli kotoisin lääkärin omista sikareista, siitä ei voinut olla mitään epäilyjä.
Ja nyt huomasi hän, että tohtori käytti juuri samanlaisia ruskeita kirjekuoria, kuin mikä hänellä oli taskussaan. Ainoa, mikä ei sopinut yhteen, oli muste.
— Käytättekö te yksinomaan ruskeata mustetta? kysyi Asbjörn Krag istuessaan kirjoittamassa.
— Kyllä, yksinomaan, vastasi tohtori, — se monistuu parhaiten. Sitä paitsi, jatkoi hän hymyillen, — minä pidän ruskeasta väristä. Se on minun mielestäni niin diskreettiä.
Tässä oli siis pieni solmu. Salaperäisen kirjeen kuorelle oli kirjoitettu sinisellä musteella.
Salapoliisi oli kirjoittanut kirjeensä valmiiksi ja yhtyi nyt innolla keskusteluun. Keskusteltiin monesta eri asiasta. Oikeastaan salapoliisi johti keskustelua. Hän tahtoi päästä erikoiseen keskusteluaiheeseen ja hän teki sen niin hienosti ja maailmantottuneesti, että tohtori ja alilääkäri eivät sitä huomanneet. Ennen kuin kukaan mitään huomasi, istuivat he ja keskustelivat Darwinismista.
Esitettiin eri mielipiteitä. Mielisairaalan lääkäri oli Darwinin kannattaja. Hän puolusti teoriaansa ihmissuvusta.