— Aivan varmaan.
— Niin, pienen palankin siitä, esim. pieni pala sen luonteenomaista rosoista päällyslehteä riittäisi, jotta voisi tuntea sen, jatkoi salapoliisi.
— Se riittää varsin hyvin, sanoi tohtori.
Keskustelun keskeytti lääkärin rouva, joka kantoi huoneeseen tarjottimella portviiniä ja hedelmiä.
Niin kauan kun rouva oli huoneessa, puhuttiin mistä sattui, tavallisista asioista ilmasta ja tuulista, viimeisistä kirjoista ja teattereista. Huomasi selvästi, että lääkäriperhe, kuten melkein kaikki maalla-asujat olivat sangen suuria teatterin harrastajia.
Kun rouva oli mennyt huoneesta jatkaakseen taloudellisia toimiaan, sanoi salapoliisi:
— Tämä on kaunis kirjoituspöytä, herra tohtori, eikö se olekin veisteltyä pähkinäpuuta?
— On, sitä se on ja minua ilahduttaa, että te pidätte siitä.
— Se tuo mieleeni jotain, huudahti salapoliisi näpäyttäen sormiaan. — Minun on kirjoitettava muutamia rivejä, en ehtinyt Kristianiassa järjestää kaikkea.
— Kirjoitusneuvot ja paperia on pöydällä, sanoi tohtori ja viittasi tuohon valiokappaleeseen.