Hän alkoi penkoa papereitaan kirjoituspöydällä, mutta ei löytänyt vihkoa. Hän etsi kirjahyllyltä, mutta se ei ollut siellä eikä se ollut laatikossakaan. Hän vihastui ja huusi rouvalleen:
— Elviira, Elviira! Missä on März-vihko, jota hiljattain luin? Minä en löydä sitä mistään.
— Siitä minulla ei ole aavistustakaan, kuuli hän rouvan äänen vastaavan kaukaa, luultavasti keittiöstä.
Tohtori paukautti vihaisena oven kiinni ja mutisi:
— Se on kummallista. Täältä ei tapaa mitään kadota. Tuossa se oli, sanoi hän ja viittasi kirjoituspöytäänsä.
Asbjörn Krag nyökkäsi hymyillen.
— Siinä meillä on uusi keskusteluaine, huomautti hän, — mutta jättäkäämme tämä asia, sillä tuolla näen minä rouvan tulevan ja se ei varmaankaan huvita häntä.
Rouva ilmoitti, että päivällinen oli valmis ja tarjosi Asbjörn Kragille kätensä.
Mutta keskustelu ei tahtonut päästä vauhtiin. Salapoliisi oli saanut liian paljon ajattelemista. Mutta miten saattoi olla laita kirjekuoren ja März-vihkosen. Kävihän yhä selvemmäksi, että salaperäisen kirjeen täytyi olla lähtöisin mielisairaalan lääkärin omasta talosta, mutta kuka oli voinut kirjoittaa sen?
Tohtori Kitschener taasen harmitteli kadonneen vihkonsa vuoksi.