Asbjörn Krag käveli muutaman kerran edestakaisin lattian yli, miettien tätä kaikkea. Hän oli saanut useita salaperäisiä kirjeitä tapahtumarikkaana poliisi-aikanaan, niin että hän oli oikealla tavalla oppinut, niin sanoaksemme, nuuskimaan salaperäisyyksiä. Tämä kirje kuitenkin houkutteli häntä. Hänen täytyi tulla heti, oli sanottu kirjeessä, muuten olisivat kaikki ponnistelut turhia.
Asbjörn Krag meni puhelimen luo ja soitti ystävälleen, ihailijalleen, työtoverilleen ja neuvonantajalleen, salapoliisi Harald Bredelle. Kun Krag oli lukenut kirjeen työtoverilleen, kysyi hän häneltä, mitä hänen olisi tehtävä.
— Se oli kummallinen kirje, vastasi Harald Brede. — Kenties on jotakin sen takana, mutta se voi yhtä hyvin olla pilantekoa.
— Meidän asemassamme saattaa ottaa lukuun kaikki mahdollisuudet, huomautti Asbjörn Krag, — minä melkein haluan tarttua asiaan.
— Minäkin, jos olisin sinun asemassasi, tutkisin sitä. Lähettäjä ymmärtää varmasti, kuinka uskallettua olisi tehdä pilaa tällaisesta asiasta. Sinun tarvitsee vain kääntyä mielisairaalaan, tri Kitschenerin puoleen. Eihän missään sanota, että sinun tulisi salata kirje häneltä?
— Ei, sitä ei ole sanottu.
— Silloin en kauan arvelisi.
— Olen nyt ajatellut. Minä tartun asiaan.
— Onnittelen, vastasi Brede, — se tuntuu melko mielenkiintoiselta ja jos tarvitsisit apua, niin tiedäthän että minä olen olemassa.
— Kyllä, kiitos, sen muistan. Mutta sinähän tiedät, että me molemmat emme voi jättää Kristianiaa niin kauan kuin Thomas Buschia ei ole saatettu varmuuteen vankilamuurien sisäpuolelle.