— Eikö vaunu pysähtynyt tähän ulkopuolelle? Voivatko he jo olla täällä?
Tohtori ei ollut kuullut mitään. Hän katsoi kelloaan.
— On liian aikaista, vastasi hän, — emme voi odottaa hullua ennen kuin puolen tunnin kuluttua.
Mutta nyt kuului kuitenkin vaunun jyrinää aivan heidän lähellään ja vaunu tuntui ajavan pois. Se oli pieni, kevyt vaunu, arvattavasti karriooli.
— Se pysähtyi varmasti tähän ulkopuolelle, sanoi tohtori.
Hän meni ikkunan luo, veti ylös paksun kierreverhon ja avasi ikkunan.
Pimeä marraskuun ilta oli kuin musta seinä.
— Näen lyhdyn, joka kääntyy, huudahti tohtori, — joku ihminen tulee tänne portilta päin. Sitten jatkoi hän heti: — Oh, nyt näen kuka se on. Se on eräs vahdeistani. Hänellä on jotain valkeata kädessään, se näyttää paperilta.
Tohtori kumartui ulos ikkunasta ja huusi:
— Johan, mitä on tekeillä?