Päivällinen lopetettiin siis yleisen hämmennyksen vallassa. Ainoastaan Asbjörn Kragilla oli kyllin mielenmalttia kumartaakseen kohteliaasti emännälle ja sanoa:
— Rouvani. Tuhannet kiitokset ruuasta.
Herrat menivät työhuoneeseen, jossa lamput sillä aikaa oli sytytetty ja missä suuri kamiina levitti miellyttävää lämpöä huoneeseen.
Tohtori käveli kärsimättömänä edestakaisin lattialla.
— Minä en voi sitä käsittää, mutisi hän puoliksi itsekseen, — minä en voi sitä käsittää.
— Kaiken tämän alla on varmaan joku arvoitus, sanoi Asbjörn Krag, — suuri ja kummallinen arvoitus. Minä olen hyvin iloinen siitä, että matkustin tänne. Thomas Busch on niin varmoissa käsissä.
Tohtori luki vielä kerran tuon salaperäisen kirjeen. Hän toisti sanat: "silloinhan tehdään kauhea rikos…" Olisiko se mahdollista, mutisi hän, — olisiko se mahdollista.
Asbjörn Krag huomautti:
— Onnettomilla ihmisillä ei leikitä, jollei kaiken takana ole jotain kauheata ja vakavaa. Tämän asian alku viittaa rikokseen, herra tohtori. Ja minulla on määrätynlainen tunne, että kysymyksessä on ihmiselämä. Vielä en voi käsittää, mikä voi tarkoitus olla. On jotain hämärää vuori-insinööri Holmin esiintymisessä. Kenties voimme saada asiaan jotain selvyyttä, kunhan potilas saapuu ja me saamme puhua hänen kanssaan. Mutta minulla on aavistukseni, minä tunnen levottomuutta ruumiissani…
Asbjörn Krag pysähtyi ja kuunteli. Hän katsoi tohtoriin.