Tohtori teki kuten häntä pyydettiin. Hän kummastui sangen suuresti nähdessään liimatun kirjeen, mutta huudahti, tarkastettuaan vesileimaa paperilla:
— Tämä on minun papereitani.
— Entä tämä pienoinen sikarin sirunen, jatkoi Asbjörn Krag, laskiessaan pienen sirusen tohtorin lautaselle, — sen olen löytänyt kirjeen liimauksesta.
Tohtori tarkasteli palasia mielenkiinnolla.
— Minun sikaristani, mutisi hän yhä kummastuneempana ja kummastuneempana. Hänen vaimonsa ja alilääkärinsä kumartuivat nyt hänen puoleensa ja seurasivat jännitetyllä mielenkiinnolla paljastusten jatkuvaa kehitystä.
— Tahdotteko nyt olla hyvä ja erottaa jonkun kiinni liimatuista kirjaimista, pyysi Krag. — Voitte esimerkiksi ottaa tuon liian suuren d-kirjaimen tuosta keskeltä.
Tohtori irrotti liimatun kirjaimen.
— Lukekaa sen takasivua, sanoi Krag.
Tohtori käänsi paperia ja luki kaksi saksalaista sanaa.
— Minun aikakauskirjani, kuiskasi hän. — Kirjoitus Darwinismista.
Siitä ei ole epäilystäkään. Hän on varastanut vihkon ja lähettänyt
kirjeen. Tämä on jotain sellaista, että tästä voi tulla hulluksi.
Tohtori katsoi toivottoman ymmärtämättömänä toisesta toiseen.