— Teillä ei ole veistä, tri Kitschener, sanoi hän.
— Kyllä, minulla on hyvin hyvä ja terävä veitsi.
— Antakaa se minulle.
— Ei, kun te ette sano, mitä te sillä tekisitte.
— Eikö muuten?
— Ei, ei muuten.
— No, se on samantekevää. Minä saan veitsen veljeltäni. Eikö niin?
Veli pudisti päätään.
Ovet ruokailuhuoneeseen avattiin ja runsaasti katettu pöytä odotti siellä. Se oli katettu vasta saapuneen vieraan kunniaksi.
Ateria nautittiin mitä miellyttävimmällä tavalla. Hullu käyttäytyi moitteettomasti. Hän nauroi ja laski leikkiä ja vaikka ei aina tiennytkään, mille hän nauroi, niin oli hänessä kuitenkin jonkunlaisia tarttuvaa huumoria.