Illallisen jälkeen selitti hullu, että hän oli väsynyt ja halusi mennä lepäämään.
Tohtori ja veli saattoivat hänet häntä varten varattuun ylelliseen huoneeseen, josta kuitenkin kaikki terävät esineet, peilit ja sen sellaiset olivat poistetut. Potilas meni heti vuoteeseen ja nukkui pian viattoman unta.
Hänen veljensä, tukkukauppias Holm, jonka vaunu koko ajan oli odottanut portin ulkopuolella, sanoi jäähyväiset tohtorille ja Asbjörn Kragille.
Tohtori oli esittänyt salapoliisin alilääkärinä.
— Mutta missä aikoo tukkukauppias olla yötä? kysyi tohtori, — eihän käy laatuun palata Kristianiaan keskellä yötä.
— Minä ajan Lilleholmiin, vastasi tukkukauppias, — ja jään yöksi veljeni luo. Hän on ollut niin ystävällinen, että on antanut yhden huoneen käytettäväkseni.
Asbjörn Krag seisoi ikkunan ääressä ja näki tukkukauppiaan ajavan pois.
Häneen oli voimakkaasti vaikuttanut kohtaus hullun kanssa. Se oli niin väritetty ja harvinainen. Useita liikkuvia lyhtyjä, pimeä marraskuun ilta, hullun tarkoitukseton nauru ja kaiken arvoituksellisuus.
Mielisairaalan lääkäri palasi jälleen työhuoneeseensa saatettuaan tukkukauppiaan vaunun luo.
— No? kysyi Asbjörn Krag hymyillen.