— Ei, niitä en todellakaan saa. Sairaalani on pääasiallisesti tarkoitettu pitkiä parannuskausia varten ja kun se on melkoisen pieni, en voi koska tahansa ottaa vastaan uusia potilaita.
— Tunnetteko sen, joka tulee. Onko se joku herra?
— Kyllä, se on herra, en, minä en tunne häntä, tiedän vain, että hänen nimensä on Carsten Holm. Hänen perheensä tahtoo hänet tänne. Hän kuuluu olevan hyvin hienosta ja hyvinvoivasta perheestä. He ovat pyytäneet, ettei mitään säästettäisi, jotta hän voisi kantaa onnettomuutensa niin helposti kuin mahdollista.
— Kuuluuko hän vaarallisempiin sairaisiin? kysyi salapoliisi edelleen.
Tohtori Kitschener hymyili hieman surumielisesti.
— Te tiedätte, etten minä koskaan kutsu ketään potilaistani vaaralliseksi, sanoi hän, — kutsun heitä levottomiksi. Niin, hän kuuluu kyllä levottomiin, tämä herra, joka tulee huomenna. Hän kärsii pakkokuvitteluista ja vainoamismaniasta.
Salapoliisi tuli tarkkaavaiseksi. Pakkokuvittelut ja vainoamismania keksittiin aina, jotta saataisiin joku vääryydellä suljetuksi hoitolaan. Sanottiin aina, kun onneton väitti olevansa terve ja tulleensa vääryydellä suljetuksi hoitolaan: Nyt näyttäytyvät taas pakkokuvittelut ja — vainoamismania.
Salapoliisi huusi puhelimeen:
— Olen saanut salaisen kirjeen, joka koskee tätä hoitolaan sulkemista.
— Todellakin ja mitä väittää salainen kirjeen kirjoittaja?