Salapoliisipäällikkö oli aivan ällistyksissä.
"Tämä on kuitenkin pahinta mitä on tapahtunut poliisiaikanani", sanoi hän, "täällä katoaa kallisarvoinen jalokivilaukku toinen toisensa jälkeen, ilman että olisi mahdollista löytää jälkeäkään varkaasta."
Poliisipäällikkö puhui suurelle, matkapukuiselle herralle, joka seisoi hänen edessänsä.
"Olin tuskin lukenut näistä tapauksista sanomalehdistä", sanoi matkapukuinen, joka ei ollut kukaan muu kuin salapoliisi Asbjörn Krag, "ennenkuin keskeytin virkalomani. Siitä näyttää tulevan todella huomiota herättävä asia."
"Se on varma tosi", vastasi poliisipäällikkö, lukiessaan kiireellisesti erään paperin, joka oli hänellä kädessä. "Kas tässä on minulla luettelo varkauksista. Tuskin tuntiakaan sitten ilmoitettiin yhdennestätoista jalokivivarkaudesta."
"Yhdestoista!" huudahti Asbjörn Krag ihmeissään.
"Niin, ja kohta kai on meillä tusina täysi. Olen tullut todella hermostuneeksi kaikesta tästä. Olipa mainiota, että keskeytitte virkalomanne auttaaksenne meitä, paras Krag."
"Mitä minä välitän virkalomastani", vastasi Salapoliisi, "kun asia, kuten tämä, vaatii apuani. Minua oikein ilahuttaa saadessani tämän asian käsiini. Kuka sitä on hoitanut tähän saakka?"
"Kaikki", vastasi poliisipäällikkö, "kaikki osaston käytettävät voimat, mutta erityisesti Harald Brede, joka juoksee ympärinsä ja hiostuu ponnistuksista aina koleina syyspäivinä. Mutta hän ei ole löytänyt hiukkaakaan. Hän on sentähden kerrassaan toivoton. Milloin alatte toimia tämän asian kanssa?"
"Heti."