Hänen täytyi tunnustaa että naisen valepuku oli kerrassaan erinomainen; olihan siellä täällä kyllä pieniä erehdyksiäkin, mutta kokonaisuudessaan siitä täytyi sanoa, että oli aivan oikein valmistettu.
Että Krag oli hänet jälleen tuntenut riippui hänen erinomaisen tarkasta katseestaan, mutta tämä ei selvästikään tuntenut häntä.
Nyt riensi juna kohti itäradan asemahallia. Asbjörn Krag oli kovin innostunut saadakseen nähdä, näyttäytyisikö se salaperäinen tuntematon ja ketä varas tällä kerralla kunnioittaisi huomiollaan.
Krag oli ehdottomasti varma että hän oli näytellyt osansa paraiten. Ei kukaan voisi uskoa muuta kuin että Krag oli englantilainen, englantilainen jolla oli jotain arvokasta käsilaukussaan — niin varovana oli hän laukustaan.
Kun juna seisahtui alkoi hotellipalvelijoita virrata vaunuihin.
Sekä englantilainen neiti, että salapoliisi eivät välittäneet heidän avustaan, vaan itse kantoivat laukkujaan, osottaakseen niiden olevan niin arvokkaita, että he itse tahtoivat olla kosketuksissa niiden kanssa.
Kun Krag tuli ulos vaunusta loi hän silmäyksen asemasillalle.
Missä oli hän nähnyt tuon henkilön ennen? Piirteet tuntuivat hänestä niin tutuilta.
Nyt ymmärsi hän kuka se oli. Se oli se salaperäinen tuntematon, joka päivää ennen oli kadonnut niin arvoituksellisella tavalla.
Ja aivan oikein. Nyt näki hän myös useiden salapoliisien sukeltautuvan mustapukuisen läheisyyteen, ennen muita Harald Brede, joka kiireesti silmäsi Kragiin, tämän astellessa asemasillalla.