Lopuksi nainen antoi perään. Mutta hänen hilpeytensä ei siitä kadonnut.
Hän hymyili lakkaamatta ja näytteli herroille kauniita ja valkeita
hampaitaan, ja kun he olivat menneet kappaleen ylös "Karl
Johanneksenkatua" sanoi hän:
"Niin, tässä tahtoisin mielelläni astua ales, hyvät herrat. Kiitos matkasta ja kiitos seurastanne, herra Krag. Tahdotteko olla niin ystävällinen ja ojentaa käsilaukkuni."
Hän astui vaunuista ja Krag antoi hänelle laukun:
"Olipa vaarallista, miten raskas se oli", sanoi hän.
"Se on paljon mahdollista", vastasi nainen, "sillä harmaakivi ei tavallisesti ole niin kovin kevyttä."
"Soo, oletteko siis lastanneet laukkunne?"
"Kyllä kivillä. Tahdoin, että tuntuisi ikäänkuin siellä olisi jalokiviä. Ja sellaisissa suhteissa, herra Krag, ymmärrätte kyllä, että tunnen itseni hieman pettyneeksi, kun minun pitää kiskoa laukku jälleen kotiin."
"Tietenkin, mutta minähän olen samassa tilanteessa. Suvaitsetteko, että kannamme laukkunne kotiin, neiti?"
"Ei kiitos, hyvät herrat. Hotellini on täällä käsin. Hyvästi herrat, ja näkemiin huomiseen. Menen parin tunnin kuluttua poliisiasemalle katsomaan miten siellä jaksetaan. Ja vapauttakaa siksi innokas brittiläinen tappelija."
"Johon te näytätte suhtautuvan mielenkiinnolla", huomautti Krag hymyillen.