"Sitä huonommin", vastasi Krag valheellisesti — hän voi olla myös valheellinen, kun oli totuus salattava — "sitä pahemmin ei ole varas käynyt myös minunkaan luonani. Ja mitä tulee pakaasiin, niin olen pitänyt huolen siitä, että saan sen kotiini hotellipalvelijan kantamana. Se oli muuten vain eräs käsilaukku."
Nyt nauroi nainen taasen.
"Ja huomasin sen", sanoi nainen, "ja olin melkein kateellinen siitä, sillä laukku näytti vielä houkuttelevammalta kuin minun."
"Hankkeemme ovat siis perinpohjaisesti epäonnistuneet. Melkeinpä voitaisiin uskoa varkaan pelänneen vaaraa!"
"Mahdollisesti", vastasi Krag.
Hyvällä syyllä ei hän tahtonut pitemmälle jatkaa puhumistaan käsilaukusta. Ja ei hän saanut tilaisuuttakaan siihen, sillä nyt alkoi nainen äkkiä kysyä Bredeltä asemalla tapahtuneesta huomiota herättäneestä kohtauksesta ja juuri tapahtuneesta vangitsemisesta.
Hän piti sitä kummallisena, että poliisi voi suostua vangitsemiseen. Eikö se ollut ihan joutavaa? Lontoossa ei moisesta tapauksesta olisi niin suurta melua pidetty.
"Olihan se luonnollinen tappelu!" vastasi Brede hiukan loukkaantuneena naisen arvostelukyvyttömyydestä ja hänen heikkoudestaan vertailla suhteita Kristianiassa ja Lontoossa.
"Oho", vastasi hän, "Sehän oli vain kahden gentlemannin välinen käsikähmä."
"Täällä meillä katselemme hiukan toisin", vastasi Brede, "ja me emme nouda mitään katsantokantaa kuntoon ja hyvinpukeutuneisuuteen nähden, kun se koskee järjestyksen ylläpitoa yleisillä paikoilla."