Kragin esittäessä pyyntöään kohautti neiti ihmeissään kauniita, pieniä kulmakarvojaan; hän oli samassa tuntenut salapoliisin.
Krag hymyili.
"Meillä on ollut matkaseura useita tunteja", sanoi hän, "tunsin teidät astuessanne junaan Frediksstadissa."
"Arvelin kyllä teissä olevan jotain tuttua", sanoi nainen, "mutta en voinut saada selville missä olin nähnyt teidät ennen. Ettekö huomanneet, miten minä useita kertoja salavihkaa silmäsin teihin?"
"Kyllä."
Äkkiä räjähti nainen hilpeään nauruun.
"Mitä nauratte?" kysyi Krag.
"Mutta onhan suuremmoista", sanoi hän, "lyönpä vetoa, että olemme olleet samalla asialla."
"Niin siltä se lopultakin näyttää. Matkustin antaakseni varastaa itseltäni."
"Ja samaa tein minäkin. Mutta minulle se ei ole onnistunut. Mutta miten on teidän laitanne? Eihän teillä ole pakaasiakaan."