Krag hymyili.
"Kas sillä tavalla", ajatteli hän, "tahtoo neiti siis osottaa, että hän tahtoo varastuttaa laukkunsa. No niin se voi olla ehkä joku idea."
Neiti meni hänen edellään vaunusta ulos yhdessä muiden matkustajain kanssa.
Kragin astuessa vaunusta asemasillalle pani hän hetkeksi, ikäänkuin satunnaisesti laukun luotaan, napittaakseen syystakkinsa. Tämän huomasi neiti.
Tämä meni kiireesti asemasiltaa eteenpäin erään nuoren herran lähetessä häntä.
Nuori mies kohotti hattua neidille puhuakseen hänen kanssaan, mutta neiti tuli näkemästään niin liikutetuksi että antoi tälle läiskähtävän korvallisen. Nuori mies hoiperteli muutamia askeleita taaksepäin.
"Kurja konna!" huusi nainen raivosta väristen, "kuinka te uskallatte näyttäytyä silmieni edessä, te alhaisin kaikesta miesväestä."
Tietysti herätti se oivallinen esiintyminen suurta huomiota ja väkeä tuli juosten joka taholta.
Sillä hetkellä ei asemasillalla ollut ainoatakaan joka ei olisi huomannut nuorta tyttöä, joka seisoi ja raivosta värisi, samalla kun eräs mies poistui. Ei kukaan — paitsi Asbjörn Krag.
Sillä siinä hetkessä jolloin meteli oli kauheimmillaan ja kaikkien huomio oli kiintynyt siihen — sillä hetkellä taaskin varastettiin hänen käsilaukkunsa.