"Se ei ole mitään muuta."
"Mutta tehän värisettekin. Viimein ette voi pitää edes laukkua kädessänne — omaa kallisarvoista laukkuanne."
"Kaikki nuo ihmiset ympärillämme", mutisi hän, "katselevat minua.
Olenhan vain nainen."
"Mutta nerokas nainen", vastasi Krag ja tarttui hänen käteensä.
"Nyt on aika kulumassa, neiti", jatkoi hän, "yksi hetkinen vielä, niin on varas paljastettu, luulen, että tuskin ehdin laskea kymmeneen. Katsokaamme. Yksi — kaksi — kolme — neljä — viisi — kuusi — aivan oikein! Tässä hän on."
Neiti huusi kovasti pelästyksestä ja päästi laukun kädestään asemasillalle.
Hän tahtoi juosta ulos, mutta Asbjörn Krag piti häntä kiinni kuin jossain ruuvipenkissä.
Ja samassa hetkessä saapui Brede.
Mutta mikä se sitten oli joka keskeytti Kragin laskun ja nosti nuoren neidin pelästyksen?
Niin, se oli aivan yksinkertainen musiikkinumero, se oli marssi "Carmenista", joka kuului neidin laukussa olevasta pienestä soittorasiasta.