— Minä menen sedän luokse, sanoi Louise neiti, hän ei voi oikein hyvin tänään.
— Mikä häntä vaivaa, neiti?
— Ei mikään erityisesti, luullakseni. Joskus hän tulee hieman pahoinvoivaksi, niin että hänen täytyy levätä vuoteella. Se kestää suunnilleen päivän. Ja silloin tuo vanha ruudinhaistaja on kauhealla tuulella. Hänen täytyy lakkaamatta nähdä ihmisiä ympärillään.
— Sitten teidän myöskin täytyy häntä lohduttaa, rakas neiti. Älkää lähtekö hänen luotaan.
Louise oli jo ovella, mutta Kragin lausuessa viimeisiä sanojaan hän äkkiä pysähtyi.
— Älkää lähtekö hänen luotaan, mitä se merkitsee?
— Se ei merkitse mitään muuta, rakas neiti, kuin että vanhaa miestä on aina huolellisesti hoidettava, milloin hän tulee sairaaksi. Etenkin pimeänä, kylmänä talvena.
Louise neiti säpsähti hieman, seisoi hetkisen hiljaa, mutta läksi sitten äkkiä heidän luotaan.
Asbjörn Krag tarttui ystävänsä käsivarteen, meni hänen kanssansa erääseen huoneeseen ikkunan luo ja viittasi ulos.
— Katsokaapa pientä sähkölennätinasemaa tuolla kaukana, luutnantti Rosenkrantz. Siinä pikku rakennuksessa minä vihdoinkin olen saanut arvoitukseeni ratkaisun.